|
October 01, 2007 Jykes Kiinteistöt rakennuttaa Moventaksen tuuliturbiinivaihdetehtaanKuntien omistama kiinteistöyhtiö Jykes Kiinteistöt Oy rakennuttaa Moventas Oy:n uuden tuuliturbiinivaihdetehtaan Etelä-Keljon alueelle Jyväskylään. Moventas ja Jykes Kiinteistöt allekirjoittivat mittavasta rakennushankkeesta yhteistyösopimuksen torstaina 27. syyskuuta. Tehdas kaksinkertaistaa tuuliturbiini- ja teollisuusvaihteita valmistavan Moventaksen tuuliturbiinivaihteiden tuotannon Keski-Suomessa. Tehdas on Keski-Suomessa lähihistorian suurin yksittäinen teollisuusinvestointi. Jykes Kiinteistöt toimii hankkeessa omistajana ja rakennuttajana. Moventas siirtyy tiloihin pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Moventaksen uusi tehdas sijoittuu Jyväskylän eteläpuolelle valtatie yhdeksän varteen niin sanotun Eteläportin alueelle, johon on muun muassa suunniteltu suurta kauppakeskusta. Tehtaaseen tulee huoneistopinta-alaa 16 200 neliömetriä. Rakennusoikeutta 6,2 hehtaarin tontille jää mahdollista laajennusta varten vielä yli 15 000 kerrosneliömetriä. Rakennuksen kustannusarvio on yli 30 miljoonaa euroa. Moventaksen kone- ja laiteinvestoinnit ovat 80 miljoonaa, näistä Eteläporttiin sijoittuu noin puolet. ”Suuren kysynnän vuoksi lisäämme tuotantokapasiteettiamme ja vahvistamme markkina-asemaamme. Ydinosaamisemme on Suomessa, joten on luonnollista kehittää toimintaamme täällä”, Moventaksen toimitusjohtaja Ilkka Hakala toteaa. ”Nyt tehty sopimus on seudullisesti erittäin merkittävä. Olemme tyytyväisiä, kun kuntien omistamalle kiinteistöyhtiöille on uskottu tällainen hanke. Se osoittaa, että mallimme toimii. Uuden tehtaan myötä Jyväskylän seudun teknologiateollisuusklusteri vahvistuu merkittävästi, sillä myös Moventaksen alihankintayritykset lisäävät kapasiteettiaan täällä”, Jykes Kiinteistöjen toimitusjohtaja Juha Takala sanoo. Uuden tehtaan toiminnan on tarkoitus käynnistyä lokakuun 2008 alussa. Rakentamisen pohjatyöt alueella on jo aloitettu. ”Aikataulu on rakentamisen osalta haastava. Projektin toteutuminen aikataulussa on toimintamme kannalta kriittistä. On erittäin tärkeää, että hankkeeseen osallistuvien kumppaneiden yhteistyö sujuu”, Hakala arvioi. Jykes Kiinteistöt hankki tontin Jyväskylän kaupungilta. Kaupungin rooli on ollut merkittävä myös rakentamishankkeen lainojen takaamisessa. ”Moventaksen investoinnit tukevat nykyistä osaamis- ja koulutusrakennetta seudulla ja vahvistavat alueen teollisuutta. Alueelle tulee mittava määrä uusia työpaikkoja, ja samalla vahvistuu Moventaksen alihankintaverkosto, johon syntyy kokonaan uusia yrityksiä. Kyse on erittäin mittavasta investoinnista teollisuuden ja korkean teknologian alueeseen”, Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson sanoo. Moventas vuokrasi aiemmin keväällä Jykes Kiinteistöiltä noin 2 000 neliömetriä tuotantotilaa Kivääritehtaalta Jyväskylässä ja siirsi osan toiminnastaan sinne. Yrityksen työntekijöistä noin 50 työskentelee Kivääritehtaan tiloissa. Jyväskylän lisäksi Moventaksella on toimipisteet Karkkilassa ja Parkanossa sekä yksiköt Saksassa, Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Singaporessa ja Kiinassa. Moventas työllistää noin tuhat työntekijää, joista yli 400 työskentelee Jyväskylässä. Moventaksen laajentamisinvestointien on laskettu tuovan Jyväskylään yli 200 uutta työpaikkaa tämän ja ensi vuoden aikana. Lisätietoja: « Back | Print page | ||||


